NSB 1.26 Kevätlammen Casanova

Seuraavat viikot Eva omistautui täysin tavoitteelleen selvittää kuka hänen miehensä todellisuudessa on ja paljonko tämä on vaimolleen valehdellut.

15.8.2019_19.46.47

Iltaisin Jiin ollessa töissä hän selasi tiedustelutietokantoja sekä poliisin rekisteriä etsien pieniäkin vihjeitä. Samaan aikaan hän keskittyi salaamaan tämän kaiken Jiiltä ja esittämään, kuin kaikki olisi hyvin.

15.8.2019_20.07.12.png

Hän ei kuitenkaan voinut mitään surulle, joka hänet valtasi silloin, kun hän oli yksin.

15.8.2019_20.07.25.png

Hänen miehensä oli saamassa lapsen toisen naisen kanssa. Ja mahdollisesti olikin saanut yhden jo aiemmin. Koko tilanne alkoi tulemaan jo hänen uniinsakin.

15.8.2019_19.52.29.png

Lähes joka yö hän näki unissaan Jiin, milloin Amandan ja milloin Elinan kanssa.

15.8.2019_19.52.25.png

Hän yritti huutaa, mutta sillä ei näyttänyt olevan mitään vaikutusta.

15.8.2019_19.52.55.png

Usein unet päättyivät joko niin, että Eva ryntäsi itkien ovesta ulos tai sitten hän hyökkäsi Jiin kimppuun läpsien häntä kiroillen.

15.8.2019_20.07.43.png

Eva tiesi, että ei jaksaisi tilannetta enää kauaa. Hänen oli pakko alkaa toimimaan.

15.8.2019_20.07.37.png

Mutta ennen kuin hän voisi toimia, hänen olisi hoidettava pari häiriötekijää pois alta.

Huono puoli siinä tietysti oli se, että Eva joutuisi puhumaan äitinsä kanssa ja olemaan tälle ystävällinen.

15.8.2019_19.34.35.png
E: “Onko kiva päästä mummon ja papan luokse kylään?”
N: “Joo.. Kai..”

Nanna ei selvästikään ilahtunut vierailusta, mutta Lauri sentään vaikutti innostuneelta.

15.8.2019_19.35.17.png
M: “Tämäpä yllätys. Tiedän että Rikhard on käynyt tapaamassa jälkeläisiäsi, mutta en odottanut näkeväni heitä täällä. Saatika sinua sitten.”

Margaret näytti laihtuneen aika paljon. Eva olisi saattanut huolestua, jos hän olisi oikeasti välittänyt tästä naisesta edes vähän.

15.8.2019_19.37.24.png
E: “Äääh, no vittuako tässä peittelemään.. Mun mies on pettävä ja valehteleva kusipää, mutta se ei vielä tiedä että mä tiedän, joten mä haluan vakoilla sitä ja käräyttää sen itse teossa.”

15.8.2019_19.37.29.png
E: “Joten.. Voisko Nanna ja Lauri jäädä tänne joksikin aikaa? Vaikka noi kersat ei vielä mitään mistään ymmärräkään, niin en mä silti haluais että ne ois näkemässä kun mä teurastan niiden isän.”

Nanna ja Lauri tuijottivat äitiään kauhistuneina.

15.8.2019_19.36.30.png
M: “Ei teidän äitinne tosissaan ollut, ei hän oikeasti aio isäänne satuttaa. Ainakaan kovin paljoa.”

15.8.2019_19.40.39.png
M: “Vai että sellaiseksi petturiksi se sinun miehesi paljastuikin.”

15.8.2019_19.40.46.png
M: “No, emmeköhän me keksi näiden riiviöiden kanssa jotain tekemistä.”

15.8.2019_19.35.34.png
M: “Katsokin että liiskaat sen lieron kunnolla.”

Eva katsoi äitiään hämmentyneenä. Voiko olla, että lopultakin tuli vastaan se päivä, kun he kaksi ymmärtävät toisiaan?

15.8.2019_19.41.26.png

“Kiitti mutsi,” Eva sopersi ja halasi äitiään pikaisesti. Sitten hän kääntyi kannoillaan ja lähti, ennen kuin Margaret ehtisi liiaksi innostumaan siitä, että Eva kutsui tätä juuri äidiksi.

15.8.2019_18.19.35.png

Evan salapoliisityö oli siis alkanut tuottaa tulosta. Hän oli alkanut seuraamaan Jiitä salaa ja huomasi tämän livahtavan yllättävän usein viereiselle tontille.

15.8.2019_18.16.18.png

Tontin ja pienen tytön mysteeri selvisi suhteellisen nopeasti.

15.8.2019_18.28.46.png

Nimittäin kun talosta ulos astelivat sekä Amanda että Elina, kaikki oli selvää. Isyystesti ei enää ollut tässä vaiheessa tarpeen, sillä tämä vahvisti Evan epäilyt.

15.8.2019_19.46.24.png

Illalla Eva teki vielä lisätutkimuksia ja koki suurimman läpimurtonsa siihen asti.

15.8.2019_19.46.45.png
“Mitä niin hittoa.. Miks mä en tätä aiemmin tajunnut??”

15.8.2019_19.46.38.png
“Jii, senkin liero.. Tätä en olis susta uskonut! Kiinni jäit..”

Evan touhuista tietämättömän Jiin päivä sisälsi runsaasti yllätyksiä. Evan ollessa töissä hän vieraili Amandan luona ja kohtasi pihalla pikku Gretan.

15.8.2019_18.22.14.png
J: “Mitäs iskän pikku ötökkä tekee täällä pihalla yksin?”

15.8.2019_18.20.40.png
M: “Tyliin! Tyliin itkä!”

15.8.2019_18.18.57.png
J: “Missäs sinun äitisi kuules on?”

Pian Amanda olikin tullut ulos.

15.8.2019_18.23.09.png

Paitsi että Ama ei ollut ollenkaan oma itsensä.

15.8.2019_18.23.41.png

Normaalien kuulumisten vaihtamisen sijaan Jii sai kuulla syytöksiä, kuinka hän oli edesvastuuton häntäheikki, joka ei saa pidettyä housuja jalassa.

15.8.2019_18.23.54.png

Jii oli vaatinut selitystä ja he olivat saaneet kunnon riidan aikaan.

15.8.2019_18.24.09.png

Jii oli muistuttanut Amandaa tiukkaan sävyyn siitä, kuinka tämä oli ollut se aloitteellinen osapuoli, joka oli lähennellyt Jiitä, kunnes hänen itsekurinsa ei enää riittänyt. Amandahan tässä oli se vastuuton osapuoli!

15.8.2019_18.30.29.png

Tosin selitys Amandan syytöksille käveli myös piakkoin ulos Amandan asunnosta.

15.8.2019_18.30.23.png

Eli, jep. Amanda ja Elina olivat löytäneet toisensa. Ja nähtävästi liittoutuneet häntä vastaan, sillä heillä oli vaatimuksia.

15.8.2019_18.26.10.png

Amanda halusi, että Jii kävisi säännöllisesti hoitamassa Gretaa, jotta hän saisi omaa aikaa. Elina, joka ulkoisista merkeistä päätellen oli tukevasti raskaana, puolestaan kyseli tulevan lapsensa elatusmaksujen ja isyyden tunnustamisen perään. Ja oli tietysti saanut Amandan samoihin ajatuksiin.

15.8.2019_18.32.22.png

Jii yritti parhaansa mukaan kieltäytyä, mutta Elina vastasi siihen uhkaamalla kertoa kaiken Evalle. Tietysti hän jätti mainitsematta, että hän oli jo toteuttanut uhkauksensa ja puhunut Evan kanssa, mutta sitä Jii ei tiennyt.

15.8.2019_18.36.55.png

Joten loppupeleissä Jii suostui naisten kaikkiin vaatimuksiin. Mitä tahansa, kunhan Eva ei saisi tietää.

15.8.2019_18.26.16.png

Lopulta he saivat yhteisen sävelen aikaan ja Jii poistui Amandan luota hyvällä fiiliksellä. Astuessaan kotiovesta sisään Jii toivoi Evankin olevan hyvällä tuulella.

Eva ei ollut.

15.8.2019_19.51.01.png

Koko talossa oli pimeää ja hiljaista. Lapset eivät vaikuttaneet olevan kotona. Ensin Jii luuli ettei Evakaan ole, kunnes löysi tämän työhuoneesta. Eva istui työpöytänsä edessä pimeässä huoneessa hiljaa ja tuijotti eteensä. Jiin selkäpiitä karmi hetken aikaa.

15.8.2019_19.51.25.png
J: “Kulta? Onko kaikki hyvin?”

Eva ei heti vastannut. Ja sitten kun vastasi, sota alkoi.

15.8.2019_19.53.54.png

15.8.2019_19.54.45.png

Jii yritti parhaansa mukaan puolustautua, mutta tällä kertaa hänellä ei ollut mitään mahdollisuuksia.

15.8.2019_19.53.43.png

Eva oli liian valmistautunut. Liian päättäväinen. Liian kylmä. Ja hän tiesi kaiken. Kaiken polttareista, Elinasta ja tämän yllätysraskaudesta. Jii ei käsittänyt miten Eva saattoi siitä tietää, kun se selvisi hänelle itselleenkin vasta äsken.

15.8.2019_19.53.57.png

Riita kesti pitkään. Juuri kun Jiistä alkoi jo tuntua, että koko Elina-juttu oli jo käsitelty riittävän perusteellisesti, Eva heitti ilmaan uuden pommin.

15.8.2019_19.56.53.png
E: “Ihan tiedoksesi muuten, mä tiedän kuka on Amandan lapsen todellinen isä. Vai että muka joku “Sakke”.. Pfft! Mä en käsitä miten se näytelmä menikin mulle niin täydestä.”

15.8.2019_19.57.00.png
E: “Ja mä tiedän, että se teidän peli oli jatkunut paljon kauemmin. Ja sä ihan pokkana valehtelit mulle päin naamaa sen koko ajan!!”

Ja siitä se riita sitten nousi ihan uusille kierroksille. Tässä vaiheessa Jii ei välittänyt enää. Hän oli jo jäänyt kiinni, heidän suhteensa oli ohi ja jos hyvä tuuri kävisi, hän kävelisi ehjänä tästä talosta ulos. Nyt hän voisi puhua suunsa puhtaaksi, sillä ei hänellä ollut mitään hävittävääkään.

15.8.2019_19.57.11.png
J: “Tiedätsä miten vittumaista sun kanssa on ollut elää kaikki nämä vuodet??? Sä oot niinku diktaattori, joka hallitsee koko tätä perhettä! Kun sua vituttaa, KAIKKIA MUITAKIN VITUTTAA!! Ja vitusta puheenollen, tiedätsä miten vaikeeta mulla on ollu sillon, ku sulta ei oo lohjennu pesää moneen kuukauteen?? Mä oon MIES, mulla on TARPEITA!!!”

15.8.2019_19.57.15.png

Eva meni selvästi hämmennyksiin tästä yllättävästä purkauksesta. Mutta Jiin olo oli kevyempi. Tämä kaikki olisi pitänyt ottaa puheeksi jo aikoja sitten, eikä padota sitä kaikkea sisälleen.

15.8.2019_19.59.01.png

Tämän jälkeen Eva tuntui rauhoittuneen. Hän ilmoitti tyynen rauhallisesti, ettei jaksa riidellä enää ja että hän toivoisi Jiin menevän hotelliin täksi yöksi. Jii pakkasi kaikessa hiljaisuudessa tavaroitaan sillä välin, kun Eva rauhoittui toisessa huoneessa.

15.8.2019_20.01.23.png

Jiin tehdessä lähtöä kohti hotellia Eva tuli vielä juttelemaan. Hän puhui yllättäen rauhoittelevasti ja toisteli, kuinka hän toivoi, että Jii ei vihaisi häntä koko lopun elämäänsä. Tämä kaikki tuntui omituiselta ja vaikutti turhanpäiväiseltä viivyttelyltä. Katuikohan Eva tätä eroa jo ennen kuin se ehti kunnolla tapahtuakaan..?

Ilmeisesti ei, pikemminkin päinvastoin. Seuraavaksi Eva pudotti isoimman pommin.

15.8.2019_20.01.26_2.png
E: “Itse asiassa tärkein asia mitä mä tästä kaikesta tiedän on se, että Amanda oli alaikäinen lapsen saadessa alkunsa. Ja koska te olitte vehtailleet mun selkäni takana jo sitä ennen…”

15.8.2019_20.01.20.png
E: “..se tarkoittaa, että sä olet rikkonut törkeällä tavalla ja toistuvasti Simlandin lakia sekaantumalla alaikäiseen. Mä uskon että se tieto kiinnostaa erityisen paljon noita poliiseja, jotka mä soitin paikalle sun pakatessa kamoja.”

15.8.2019_20.02.35.png
J: “Eva.. Rakas.. Älä tee tätä mulle!”

Mutta asia ei enää ollut Evan käsissä. Poliisit taluttivat shokissa olevan Jiin poliisiautoon ja kehottivat Evaa tulemaan asemalle seuraavana päivänä antamaan todistuksen.

15.8.2019_20.08.45.png

Amanda oli yllättäen kieltäytynyt todistamasta Jiitä vastaan. Mutta ei se haitannut, poliiseilla oli riittävästi todisteita ilman sitäkin. Virallisten isyystestien mukaan Jii todellakin oli sekä Amandan että Elinan lapsen isä.

15.8.2019_20.09.13.png

Joten tässä hän nyt oli, tyhjässä talossa, yksin.

15.8.2019_20.09.21.png

Eva huokaisi. Koko talo tuntui ahdistavan häntä nyt, eikä hän tiennyt miten päin olisi. Luojan kiitos Margaret ja Rikhard suostuivat ottamaan lapset siksi aikaa, että Eva saa elämänsä kasattua. Tämä kaikki olisi muuten ollut paljon vaikeampaa.

15.8.2019_20.09.51.png

Jii tuomittiin kymmeneksi vuodeksi vankeuteen alaikäiseen sekaantumisesta, mikä oli Evan mielestä aivan naurettavan vähän, mutta tuomarin mielestä teossa ei ollut mitään törkeää, koska Amanda oli ollut jo muutamaa kuukautta vaille täysi-ikäinen ja kaikki oli tapahtunut yhteisymmärryksessä. Mutta Jii olisi ainakin poissa Evan elämästä pitkään ja siitä hän oli onnellinen.

15.8.2019_20.10.00.png

Hän kokoaisi itsensä, yrittäisi löytää taas tutun arkisen rytmin elämäänsä ja hakisi sitten lapset kotiin.

15.8.2019_20.10.24.png

“Hyvä tästä vielä tulee,” Eva ajatteli huokaisten, kun hän sammutti viimeisen valon ja lähti nukkumaan.


Vaahteran suvun ensimmäisen sukupolven osa on tullut päätökseen.
Seuraavana tarinassa on Evan esikoisen vuoro:
Seuraava jakso: 2.1 Sukupuolisyrjintää!

Advertisement

2 thoughts on “NSB 1.26 Kevätlammen Casanova

  1. Huh, mitä vuoristorataa tämä ensimmäinen sukupolvi! Ahmin kaikki osat putkeen, kun jäin ihan koukkuun siihen, mitä tapahtuu seuraavaksi. Sulla on tosi hauska ja persoonallinen tapa kirjoittaa ja tykkään siitä paljon. Osia lukiessa on tullut naurettua hienoille väönöksille nimistä. Etenkin huvitti lausahdus “spermahommista” luovuttamisesta puhuessa xD. Jatkan piakoin kakkosukupolveen lukemista. Mielenkiinnolla odotan, että mitä lasten tulevaisuus tuo tullessaan. Ainakin on ollut paljon toimintaa tähön asti ja Eva on kyllä hienon temperamenttinen päähenkilö ollut tähän asti. Ja voihan J, ei kerrasta oppinut, vaan lisää piti mennä pettämään. Eityinen plussa vielä LGBT hahmojen paljoudesta tarinassa, meikäläinen diggaa!

    Linkkaan tämän omaan blogiini : http://lc-cross.blogspot.com ja minulle saa ilmoitella uusista osista! 🙂

    Liked by 1 person

    1. Kiitos paljon ja pahoittelut kun tässä kesti, että tajusin missä nämä kommentit täällä näkyy. 😀 LGBT-asiat on itselläkin lähellä sydäntä, kuten varmaan huomaa. 🙂 Eva oli kyllä aivan mahtava tyyppi ja sen tarinaa oli tosi hauska kirjottaa. 😀

      Like

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s