Kello oli jo yli puolenyön, mutta Nate ei malttanut mennä nukkumaan.
Seuraavana aamuna oli kauan odotettu lääkäriaika. Hän oli yhtä aikaa innoissaan ja kauhuissaan.
Hän selasi hermostuneena kanavia pystymättä keskittymään niistä yhteenkään.
Eniten hän olisi halunnut jutella Tonin kanssa, mutta tämä oli sulkeutunut jo tunteja sitten huoneeseensa Katriinan kanssa.
Nate säpsähti ajatuksistaan kuullessaan kolinaa. Joku muukin taisi olla hereillä.
Toni: “Eiks jäbä saa nukuttua?”
T: “Toivottavasti me ei oltu liian äänekkäitä.”
N: “Ääääh, ei tää teistä johdu.”
N: “Mulla on huomenna eka käynti transpolilla. Jännittää ihan saatanasti.”
T: “Wau, toihan on hienoo! Onnee, bro!”
T: “Ooksä kauanki tienny siitä? Etkä oo puhunu mulle mitään?”
N: “Kuule sä oot ollu viime kuukaudet ihan pikkasen kiinni muualla.”
T: “Sä oot oikeessa. Sori Nate et mä en oo ollu kovin hyvä ystävä viime aikoina.”
T: “Jutellaan aamulla ennenku sä lähet sinne polille. Öitä!”
Aamulla Nate oli väsynyt, mutta onneksi vähän toiveikkaampi ja paremmalla tuulella.
N: “Siis joo, oon tietty tosi innoissani, ku oon oottanu tätä kuukausikaupalla.”
N: “Mut samaan aikaan oon ihan kauhuissani. Mitä jos ne ei usko mua?”
T: “Mitä sä ny höpiset? Tottakai ne uskoo sua! Miksei uskois?”
N: “No en mä tiedä! Jos mä vaikka sanon jotain tyhmää tai vastaan johonki kysymykseen väärin.”
T: “No tuskin se nyt mistään tommosesta pikkujutusta jää kiinni. Kerrot niille vaan ihan rehellisesti sun fiilikset ja kokemukset, niin hyvin se menee.”
N: “Kai sä oot oikeessa. Ehkä mä stressaan ihan turhaan.”
T: “No hei me ollaan tunnettu skidistä asti. Mulle sä oot ollu yks jätkistä ihan alusta asti, joten ei mulla oo epäilystäkään etteikö ne uskois sua siellä.”
N: “Kiitti, bro! Toi merkkaa mulle tosi paljon.”
Nate tunsi nälän kurnivan vatsassaan. Paljonkohan siitä oli aikaa, kun hän oli viimeksi muistanut syödä?
Aamupalan jälkeen hänellä oli edelleen reilusti aikaa lähtöön.
N: “Sulla menee vissiin ihan hyvin Katriinan kanssa?”
T: “Ihan jees! Ei valittamista.”
N: “Ihan jees? Ei sen enempää?”
T: “No siis.. En mä oikein tiedä. Siitä puuttuu se joku juttu mikä pitäis olla.”
N: “No mikä on? Mietitkö sä edelleen sitä Ilonaa?”
T: “Sä taidat olla oikeassa.”
T: “Kai mä en voi lakata miettimästä mitä ois voinu tapahtua, jos se ei ois joutunu muuttamaan sen porukoiden kanssa ulkomaille.”
T: “Mut turhaa sitä on miettiä, mulla on nyt Katriina, joten se siitä.”
T: “Jäbällä on kohta eka lääkäriaika! Mikä on fiilis?”
N: “Hermostuttaa. Tosi sekavat fiilikset, kun ei tiedä yhtään mitä odottaa.”
N: “Joo, mun järki sanoo että se menee ihan hyvin, mutta en mä silti voi lakata miettimästä et entä jos ne nauraa mut ulos sieltä tai jotain.”
N: “Mut eiköhän tää ole ihan normaalia.”
N: “Paras ku vaan menen sinne, niin eiköhän tää sitten helpota.”
Katriina: “Tänäänkö sulla on eka aika sinne polille?”
N: “Joo. Mä meen eka jollekin hoitajalle ja sen jälkeen on eka lääkäriaika.”
K: “Tosi paljon tsemppiä! Mä uskon, et se menee tosi hyvin!”
N: “Kiitti! No kai mun pitää tästä alkaa lähtemään, että en myöhästy.”
N: “Mä laitan telkkarin kiinni. Mulla on sellanen fiilis, että te ette tuu sitä katsomaan, ku mä poistun huoneesta.”
K: “Mitä se oikein vihjailee? Mehän ollaan siveimmät simit koko maailmassa!”
N: “Niinpä niin!”
K: “Mistä se oikein puhuu?”
T: “En mä vaan tiedä.”
Nate vaihtoi pikaisesti vaatteet, livahti huoneestaan ulko-ovelle ja käveli kohti bussipysäkkiä. Puolen tunnin kuluttua hän seisoi transpolin edessä.
Jännitys kasvoi miltei sietämättömäksi, mutta hän ei voinut olla hymyilemättä.
Hänen oikea elämänsä alkaisi lopultakin ja tämä oli ensimmäinen askel sitä kohti!
Not So Berry by KatjaSusanna 